sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Muista nämä ja unohda loput

Kuva: Oona Linna

Jokainen meistä haluaa tehdä omasta hääpäivästään täydellisen. Sehän on fakta. Jokainen meistä pistää kaikkensa peliin, jotta päivä olisi onnistunut. Kaikki pyrkii täydellisyyteen. Täytyy kuitenkin muistaa, vaikka päivä olisi kuinka huolella suunniteltu, eteen väistämättä tulee suunnittelemattomia asioita. Tämän vuoksi on hyvä pitää ajatuksissa se, että kaikkea ei voi eikä kannata suunnitella liian yksityiskohtaisesti. Pettyä ei saa, jos kaikki suunnitelmat eivät toteudu. Vaikka täydellisyyteen haluammekin pyrkiä, niin ei kannata tavoitella mitään liian täydellistä, vaan antaa täydellisyydelle myös tilaa. Tilaa muuttua suuntaan tai toiseen. Vain silloin voi tulla tarpeeksi hyvää. Jos asioille ei anna tilaa muuntautua lennossa, vaan suunnitelmat ovat liian tarkat, tulee sata varmasti pettymys. Tässä muutamia asioita, joita omalla kokemuksella voin nyt sanoa. Mitä kannattaa muistaa ja mitä unohtaa. Hääpäivänä jännittää aivan hurjasti. Olen listannut asioita mihin kannattaa kiinnittää huomiota, jos jotakin hääpäivänä edes pystyy muistamaan. Minä itse en ainakaan silloin osannut ajatella yhtään mitään, mutta näin jälkeen päin vasta tajusi, mitkä asiat oli hyvä pitää mielessä ja millä asioilla ei ollut yhtään mitään merkitystä. Unohda-listassani on juuri ne asiat, joilla hääpäivänä ei ollut mitään merkitystä, eikä myöskään näin jälkikäteen mietittynäkään. Eli niihin asioihin ei kannata tuhlata ajatuksia tai saatikaan stressata niistä. Etukäteen osa niistä asioista saattaa tuntua tärkeältä, mutta häiden jälkeen huomaa ettei niillä ollut mitään merkitystä. 

Muista:


-Ole oma itsesi, älä ujostele tai esitä mitään.

-Älä anna minkään pilata päivääsi. Jos vastoinkäymisiä tulee, anna niiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Muuten pilaat vain oman päiväsi ja sitä et halua. Pidä positiivinen mieli kaikesta huolimatta.

-Pidä nenäliinoja kokoajan mukana. Joko nyrkissä tai puvun alla rinnuksissa. Et osaakkaan arvata milloin tarvitset niitä.

-Toinen mekko (edes varalta) illaksi. Hääpuku on todella kuuma ja ahdistava, joten saattaa olla, että mieli tekee vaihtaa se, vaikka etukäteen se ei ole tarkoitus.

-Syö edes vähän, vaikka mieli ei tekisikään ruokaa. Muuten heikottaa ja alkoholi humahtaa nopeasti päähän ja tulee huono olo. Ilta voi loppua yllättävän lyhyeen. (Näin EI siis käynyt minulle)

-Yritä kiertää joka pöydässä tervehtämässä vieraita. Jälkeen päin harmittaa, jos kaikkia ei ole kerennyt jututtamaan edes pikkuisen. 

-Varaa kaikkeen riittävästi aikaa. Valmistautumiseen saattaa mennä suunniteltua pidempään, onnittelujono ei välttämättä kuljekkaan niin nopeasti tai tekniikka saattaa pettää ja mikkiä tai muuta saatetaankin joutua virittelemään kesken kaiken.

-Muista, että päällimäinen tarkoitus on se, että pääsette naimisiin ja päivästä tulee ikimuistoinen. En voi liikaa muistuttaa siitä, että nauti joka hetkestä, tuo se päivä tullessaan mitä tahansa. Tärkeintä on, että kaikilla on hauskaa ja päivä on iloinen ja täynnä onnellisuutta. Muulla ei ole väliä eikä mikään muu asia merkkaa yhtään mitään kuin se, että kaksi ihmistä saavat toisensa.

Kuva: Oona Linna


Unohda:


-liika suunnittelu. Et voi suunnitella tai ennustaa päivän kulkua, joten et voi tietää, mikä ohjelmanumero toimii missäkin kohtaa.

-Aikataulut. Ei ne kuitenkaan pidä paikkaansa. Mieti mitä kaikkea haluat päivässä tapahtuvan ja anna mielummin päivän viedä teitä. Asiat menevät omalla painollaan ja loksahtavat paikoilleen, vaikka niitä ei ole liian tarkasti aikataulutettu. 

-Kaikki pienet yksityiskohdat. Ei ole mitään väliä onko serveteissä teidän logoa tai onko pöydällä yksi kukka vai monta kukkaa tai kenties helmiä ja ruusunterälehtiä. Se on kokonaisuus ja fiilis, mikä muistetaan, ei pienet yksityiskohdat. Panosta mielummin sellaisiin asioihin, jotka jäävät mieleen. 

-Ulkonäköpaineet ja itsekriittisyys. Vaikka olisitkin normaalisti hieman perfektionisti tai liian pikku tarkka asioista (niin kuin minäkin), muista edelleen kokonaisuus ulkonäköasioissakin. Jälkikäteen ei harmita se, oliko nuttura kaksi senttiä ylempänä tai huomaatkin, että puvussa on yksi ryppy jossakin. Se harmittaa, jos et ole ollut itsevarma ja olet pilannut oman fiiliksen (ja samalla ehkä muidenkin) liialla itsekriittisyydellä. Toki kaikki haluaa näyttää kauniilta tärkeänä päivänä, mutta muista, olet kaunis siitä huolimattakin, vaikka kynsi olisi lohjennut tai jakaus olisi sentin liian sivussa.

-Ja lopuksi unohda kaikki muu hääpäivänä. Ihan turha ajatella vanhoja riitoja tai saatikaan haastaa uutta riitaa kenekään kanssa tapahtui mitä hyvänsä. Hääpäivä ei ole oikea päivä vääntää kättä asioista. Älä myöskään ajattele muita huolia esim sitä, miten koira tai lapset pärjäävät hoidossa. Ne pärjäävät kyllä. Nauti vain päivästä, koska se on nopeasti ohi. Stressille tai surulliselle mielelle ei ole aikaa.

Kuva: Oona Linna

Kuva: Oona Linna

Nauttikaa, hullutelkaa, tehkää sponttaaneja asioita, uskaltakaa heittäytyä, näyttäkää tunteenne ja rakastakaa toisianne. Panostakaa mieleenpainuviin asioihin, ei pieniin yksityiskohtiin. Muistakaa huomioida vieraat, koska he ovat tulleet paikalle todistamaan tärkeää päiväänne. Huippu vieraiden ansiosta meidänkin päivästä tuli rattoisa sekä menoa ja meininkiä riitti aamun pikku tunneille asti. Kiitos siis kaikille vieraille, jotka oli tekemässä päivästämme ikimuistoisen.


4 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus, yritän omaksua ja sisäistää tän nyt superhyvin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Juurikin näin, että asenne ratkaisee. On hyvä lähteä päivään avoimin mielin. Jälkikäteen huomaat itsekkin, mitkä asiat olivat sinulle ja teille oikeasti tärkeitä koko päivässä. Toivon, että näistä oli apua asennoituessa tulevaan hääpäivään. :)

      Poista
  2. Hyviä pointteja :) Vitsi miten kauniisti sun puku laskeutuu tuossa viimeisessä kuvassa, aivan upea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) pukuni tosiaan laskeutui ihanasti ja joissain kuvissa näyttää aivan kuin vesiputoukselta, joka kuvattu pitkällä valotusajalla. Puku on alta pitsinen merenneito ja päällä ihana kevyesti laskeutuva tylli. :)

      Poista